mkebpb » Blog Archive » Varianssin hellää syleilyä.

mkebpb

Huonon pelaajan blogi

  • Aiheet

Varianssin hellää syleilyä.

Posted by mkebpb on 18.2.2009

Jos oli vuosi 2008 tuskaa, niin vuosi 2009 on käynnistynyt vauhdikkaasti. Olen päässyt vihdoinkin nauttimaan varianssin positiivisemmasta puolesta.

Nyt eletään viikkoa 8 ja yhtään tappiollista viikkoa ei ole vielä ollut. Itseasiassa meno on ollut aivan huimaa. Olen nyt jo lapioinut umpeen koko viime vuoden peliä hiertäneen kuopan, ja kekoakin on jonkin verran syntynyt. Kaikkiaan olen yli 600 euroa plussalla, eikä tuossa summassa ole vielä mukana eräästä freerollista voittamaani tavarapalkintoa.

Jeps, sekin ihme on nyt nähty että meikäläinen voittaa mult-table turnauksen. Kyseessä oli tavara palkinnoilla varustettu freerolli. Pelaajia oli aluksi muistaakseni n.150 ja kun pöly laskeutui kaikki merkit olivat meikäläisen edessä. VAU.

Tämän jälkeen olen menestynyt hyvin muissakin turnauksissa, eikä käteispelikään le tökkinyt.

Sittarimenestyksen voi tarkistaa Turnajaiset välilehdeltä. OLen pelannut noin 60 sittaria joissa olen ollut 19 kertaa heads-upissa. Noista väännöistä 16 on kääntynyt edukseni. Aivan käsittämättömiä lukuja…

No, niinkuin otsikkokin kertoo; en usko olevani ihan näin hyvä pelaaja. Kyseessä on vain variannssin pareempaa puolta… Mukavalta se joka tapauksessa kyllä tuntuu.

Leave a Reply

XHTML: You can use these tags: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>