Vuosi 2008, tappion vuosi.
Posted by mkebpb on 18.1.2009
Kolme vuotta on nyt takana meikäläisen pokeriuralla. Kaksi ensimmäistä oli selkeästi positiivisia, mutta kolmas jäi lopulta pakkaselle.

Vuoden ensimmäiset viikot olivat OK, mutta sitten mentiin pakkaselle. Missään vaiheessa en saanut kuoppaa luoduksi umpeen. Loppukesällä koin yhden up-swingin, joka ei kuitenkaan jaksanut kantaa tulosta positiiviseksi.
Vuosi 2008 tulee jäämään mieleeni tuhoisien bad beatien vuotena. Kuitenkin on pakko tunnustaa ettei pelaamieni käsien analyysit mairittele osaamistani. Vuoden 2008 piti ollla vuosi jolloin siirryn limit-pokerista no-limitin puolelle hyvällä menestyksellä. Siirto tapahtui, mutta menestys ei ollut hyvä.
Siirto limitistä no-limittiin osoittautui lopulta juuri niin vaikeaksi kuin monissa lukemissani kirjoissa uhkailtiin. Haluan kuitenkin uskoa että oppirahat on nyt maksettu ja pelaan jo voitollista no-limit peliä.
Vuoden 2009 alussa tein paluun limit puolelle ja tulokset osoittavat etten ole unohtanut agressiivista shorttipöydän pelitapaa. Pelit ovat kulkeneet myös no-limit pöydissä hyvin.
Vuosi 2009 ei ole vielä pitkällä mutta se on jo ehtinyt täyttää yhden viime vuodelta siirtyneistä tavoitteista. Voitin viimeinkin MT-Turnauksen. 156 pelaajaa aloitti ja voitto napsahti kotiin. Kyseessä oli freeroll eikä palkinto ollut kovin ihmeellinen, mutta tämä voiton puute on painanut mieltä jo pari vuotta.
Tavoitteena vuodelle 2009 on palautua voitollisen pokerin pelaajaksi. Mitään muuta tavoitetta ei ole.