Nyt on hieman aikaa kulunut, ja paha olokin on hieman helpottanut. Olen kuitenkin pakotettu lopettamaan turnaus-kokeen koska rolli ei näyttänyt kestävän. Takkiin alkoi tulla ihan liian hurjaa kyytiä.

Jälkeenpäin ajatellen vieläkin ihmetyttää epäonni joka minua jahtasi. Onhan merkillistä ettei kolikonheitot kallistuneet minulle koskaan?!? Kuitenkin hieman mietityttää, josko pelityylissäni on korjamisen paikka. Ehkä hakeudun liian hanakasti kolikonheittoihin… Pitääkö välttämättä kohtuullisella pinolla vastata isoon korotukseen all-in lyönnillä AK kädessä. Tuo kun tuntuu melko usein johtavan kolikonheittoon. Vaatii vain melkoista itsekuria vain maksaa tai kipata AK, jos sittari on jo puolessa eikä yhtään kättä ole voitettuna.

No, tuon kokeilun jälkeen olen pelaillut enemmän käteispeliä ja muutaman MTTn. Kertaalleen ylsin taas jopa finaalipöytään, jossa todistin jälleen kirouksen voiman joka minua vainoaa. En taaskaan voittanut käden kättä FT:ssä. Turnaus oli 20$ sisäänostolla, joten palkinto 5 sijasta oli 115$, joten tyytyväinen pitää olla.

——–

Tänään pelasin taas 20$ turnauksen, jossa 280 pelaajaa. Noin kolmen vartin pelin jälkeen, olin katsonut 4 floppia jotka kippasin ennen turnia. Yhtään kättä en ollut onnistunut voittamaan.

Cut offissa käteen jaettiin punaiset naulat

Tason ollessa 20/40, kahden limpparin jälkeen tuumin siirtoani. Ensin ajattelin korottaa 240, mutta koska limppareita oli vain kaksi ajattelin 180 olevan parempi määrä jolla saisin toisen limpparin ulos potista. Yllätyksekseni iso blindi ja odotetusti toinen limppareista maksoivat.

Floppi näytti minusta kohtuullisen hyvältä, vaikka en pitänytkään suoran/värin vedoista. Toivoin toisen vihun käden olevan AK ja päätin houkutella puskua lyömällä nyt 240 potin ollessa 600. Sitä saa mitä tilaa, iso sokea puski miettimättä all-in. Limppari luovutti. Mitäs nyt? Uskoin olevani edellä ja maksoin täyden ajan mietittyäni. Kaveri näytti…

Olin siis varsin mukavassa 81% johdossa.

Turn.

River…

En tiedä, tämähän on ihan normaalia pokerissa mutta jotenkin alkaa vain mietityttää… Jälleen kerran kolikonheitossa turpiin. (Jeps, pidän 80/20 tilannetta kolikonheittona. Sen verran kehnosti näissä pärjään.)